K: Mikä oli matkan mieleenpainuvin hetki?
Kohtasin erään kauniin lumileopardin ihan lähietäisyydeltä. Löysin emon ja pennun, ja pysyttelin niiden lähellä kaksi vuorokautta. Katselin niitä kiven takaa. Aluksi emo yritti metsästää puolilammasta, joka on lumileopardin tärkein ravinnonlähde. Metsästyksen epäonnistuttua emo siirtyi kanjoniin, ja onnistuin seuraamaan sitä.
Pääsin noin sadan metrin päähän, mikä oli samaan aikaan uskomaton ja pelottava kokemus. Sitten huomasin, että se havaitsi varjoni. Pudottauduin heti maahan, ja emo läheni lähenemistään. Ymmärsin, että se voisi hyökätä kimppuuni hetkenä minä hyvänsä. Hetken päästä nousin pystyyn ja paljastin sille olevani ihminen, en villijakki tai saaliseläin. Se lähti karkuun, mutta se pieni hetki, jolloin tuijotimme toisiamme silmästä silmään, oli uskomattoman hieno. Olen lukenut lumileopardeista paljon, mutten ole koskaan kuullut kenenkään kertovan tällaisesta kohtaamisesta. Lumileopardit tuntevat omat vuorensa läpikotaisin. Yleensä ne kyllä näkevät sinut, mutta sinä et niitä. Tällä kertaa molemmat näkivät toisensa.