Nikon Imaging | Suomi | Eurooppa

Vesa Koivunen on ykkösnimi suomalaisessa urheilukuvauksessa. Hänen suurimpana intohimonaan on moottoriurheilu, mutta tunnetuksi hän on tullut valtalajien, kuten jääkiekon ja jalkapallon kuvaamisesta. Koivunen tunnetaan kameratekniikan ja ulkopuolisten valojen käytöstä. Hän on tuonut Suomeen laajamittaisen kaukolaukaistavien kameroiden käytön ja inspiroinut tällä sektorilla monia. Kuvia on julkaistu niin jääkiekkomaalien sisältä kuin koripallokorien yläpuoleltakin sekä monista muista paikoista, jonne kuvaajat eivät tapahtumien aikana pääse.

Koivunen on toiminut valokuvaajana 16 vuotta, joista freelancerina yli kymmenen vuotta. Valokuvaajauransa syrjähyppynä hän pitää vuosien 2003 ja 2008 välistä aikaa, jolloin Koivunen oli Iltalehdessä kuvapäällikkönä.

Tämän jälkeen hän on kuvannut lukuisille lehdille ja yrityksille, joista näkyvin on ollut Helsingin Sanomat. Koivunen on kuvannut ympäri maailmaa ja kiertänyt lukuisia arvokilpailuita, kuten olympialaisia, MM- ja EM-kilpailuita sekä yksittäisiä kansainvälisiä kilpailuita tai otteluita.

Valokuvaamisen lisäksi myös videokuvaaminen on lähellä sydäntä. Koivunen käyttää DSLR-kameroita ja laajaa objektiivi-valikoimaansa hyväkseen erilaisissa liikkuvan kuvan projekteissa. Liikkuvan kuvan osuus Koivusen työssä on koko ajan kasvamaan päin johtuen printtimedian lisääntyneestä videon käytöstä.

Urheiluareenoiden lisäksi Koivunen kuvaa Espoossa sijaitsevalla studiolla, jota hän pyörittää niin ikään valokuvaajana toimivan vaimonsa kanssa. Koivusen perheessä on kaksi lasta, tyttö ja poika, jotka pitävät heidät kiireisenä vapaa-aikana.

Koivunen on kirjoittanut kirjan Urheilukuvaus, joka julkaistiin vuonna 2013 Docendon kustantamana.